maanantai 20. marraskuuta 2017

#255 Syksyn talli kerrat

  
Lauantai 16.9.2017

Kävin Taran luona tarkoituksena irtojuoksuttaa se, koska en voinut ratsastaa, sillä edellisenä päivänä onnistuin satuttamaan käteni. Kentän aidat olivat melko huonot, mutta ajattelin että kyllä se siinä pysyy.
 Harjasin Taran eka ja laitoin suitset päähän, joka jälkeen suunnattiin kentälle. Päästin Taran juuri irti, kun huomasin että, Kopsu oli karannut tarhasta. Tara sen takia kävi sitten melko kierroksilla ja en meinannut saada sitä sitten kiinni. Taran omistajan mies sai sitten Kopsun kiinni, niin Tarakin sitten rauhoittui ja sain Taran kiinni. Kävin sitten vielä Taran kanssa kävelemässä peltotiellä ja harjasin sen vielä lopuksi ja laitettiin molemmat takaisin tarhaan.
Juuri kun oltiin lähdössä ja kävin vielä sanomassa heipat hepoille, niin huomasin, että Kopsu oli taas karannut. Kävin ottamassa sen sitten kiinni ja vein takaisi tarhaan. Jäätiin sitten seuraamaan, että miten se sieltä oikein karkaa. Se vain juoksi lankojen välistä, edes välittämättä siitä, että oltiin katsomassa siinä.


 21.10.2017 Lauantai
Kävin ratsastamassa Taralla, sillä aikaa, kun muut olivat Joensuussa. Laitoin ekaksi muutaman puomin kentälle, joita mentiin sitten.  Hain Taran tarhasta ja laitoin sen valmiiksi ja suunnattiin sitten kentälle.
Kun oltiin kävelemässä alkukäyntejä, niin Kopsu karkasi taas laitumelta ja tuli kentälle juoksemaan. Pelkäsin jo, että Tara innostuu siitä ja ne alkavat juosta kilpaa. Tara oli kuitenkin ihan nätisti ja Taran omistaja kävi hakemassa Kopsun sitten talliin. Menin Taralla sitä puomitehtävää käynnissä ja vaihtelin välillä suuntaa. Otin myös muutaman kerran ravia ja tultiin yhtä puomia ravissa pari kertaa.
 Ratsastin ihan kevyesti noin reilu puoli tuntia ehkä. Lopetin siihen, kun itsellä oli hyvämieli, sillä minua hieman jännitti, kun edellisestä ratsastus kerrasta oli yli puoli vuotta. Kävin sitten heittämässä satulan talliin ja käytiin vielä hetki kävelemässä peltotiellä ja otin "muutaman" kuvan Tarasta. Harjasin Taran sitten vielä ja vein molemmat pollet takaisin tarhaan.
Jouduin sitten odottamaan melko pitkään, että muut tulivat hakemaan minut. Hengailin heppojen ja kissan kanssa sekä otin kuvia. Tästä kerrasta jäi kyllä hyvämieli, kun uskalsin ravata Taralla tauon jälkeen ja muutenkin tallilla käyminen on aina niin terapeuttista.
Tara on kyllä minulle yksi ilon aihe minun elämässä <3 Heppojen avulla jaksaa taas tylsää arkea.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

#254 Kissa kuvaus

 

Näitä kissoja on kyllä niin kiva kuvata. Innostuin vähän kuvailemaa Patea ja muutaman kuvan sain myös Pietusta ja Makesta sekä Tarusta.













torstai 16. marraskuuta 2017

#25 Syksyn asukuvat


Nää taitavat olla ainoot syksyn asukuvat. En ainakaan muista, että oltaisiin Jassun kanssa otettu muita asukuvia syksyn aikana ainakaan mitään kunnon asukuvauksia ei pidetty. Näistä kyllä tuli ihanan syksyisiä.

Vai mitä olette mieltä?





Bomber - H&M / Paita - ? / Urheilulegginsit - New Yorker / Kengät - Citymarket